Avaa kämmenet ja nosta ne eteesi hartian leveydelle. Vasen käsi kuvaa sitä kokonaisuutta, jota oppilaitokset opettivat, kun kirjoittaja valmistui reilu parikymppisenä, ja oikea käsi sitä, mitä osaamista yritykset tarvitsivat. Pistä nyt silmäsi kiinni ja liitä kämmenet yhteen. Helppoa, vai mitä.

Vie kädet alkuasentoon mutta purista kädet nyrkkiin pois lukien pikkurillit. Sulje silmät. Koeta liittää sormien päät yhteen. Ei enää niin helppoa.

Paitsi että sait pienen taukojumpan ja nostit kollegoille ihmettelevän hymynkareen huulille, kuvasit äskeisellä harjoituksella sitä, kuinka oppilaitoksien kyky tuottaa valmiita osaajia yrityksien tarpeisiin vaikeutuu koko ajan.

Muuttuva työelämä tarvitsee uusia ammatteja

Muutama esimerkki kertoo siitä, miten nopeasti maailma muuttuu ja miten organisaatioiden sekä yksilöiden on otettava vastuu omasta oppimisestaan – tai millaisia mahdollisuuksia teknologia tuo työllistymiseen.

Ota kynä ja paperia ja kirjoita kolme isoa globaalia ammattiryhmää, joita ei ollut vielä 10 vuotta sitten. Jos vastauksiksi eivät kelpaisikaan Some-konsultti tai People & Happiness Officer, niin miten olisivat vaikka Uber-kuljettaja, Drone-operaattori tai Airbnb-host? Kaikki ovat uusia ammatteja, joissa vaaditaan uusia taitoja.

  • Uber-kuski pääsee suhteellisen helpolla opettelemalla tervehdykset parilla tusinalla oman maantieteellisen alueensa yleisimmällä kielellä.
  • Airbnb-hostin on syytä opetella vieraan maanosien ja kulttuurien tapoja, välttyäkseen mahdollisilta konflikteilta tavatessaan vierailijoita kasvotusten. Mahdolliset kulttuurilliset törmäykset voivat johtaa Airbnb-arvioiden heikkenemiseen, jotka vaikuttavat suoraan varausasteeseen ja siten yrittäjän katteeseen.
  • Drone-kuskien lupamenettelyt tiukentuvat koko ajan, mutta samalla joystickillä voi ohjata kirjeitä Kehä-I:n sisällä tai jotain muuta esimerkiksi Amazonin leivissä.  

 

Työelämän muutos konkretisoituu oman uran varrella

Kuinka työelämän muutos on vaikuttanut minuun? Noin 5 vuotta sitten minun piti valita, siirrynkö myynnilliseen rekrytointikonsultin rooliin vai sourcing-tiimiin, joka etsii ehdokkaita tietokannoista. Koska en pidä itseäni ensisijaisesti myynnillisenä henkilönä, valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

Nyt teen työtä, jolle on koko ajan enemmän kysyntää. Mitä sitten teen päivittäin? No myyn. Vaikka researcherinä on helpompi ”kaupitella” puhelimessa työpaikkaa kuin sähkösopimusta tai lehtitilausta, vaikeutuu myös meidän työmme koko ajan (kts. 2 ylintä kappaletta).

Muutaman vuoden sisällä keksitään algoritmi, joka löytää ehdokkaita entistä tehokkaammin kaltaistemme ammattilaisten listoille, mutta tuo osuus onkin työssämme se helpompi osuus. Vaikka AI:n seulomia henkilöitä onkin helpompi kontaktoida, tulee myyminen vaikeutumaan koko ajan, koska samaan aikaan ihmisille avautuu vastaavasti enemmän potentiaalisia työpaikkoja.

Mitä minun sitten pitää oppia?

En varmaankaan aloita ICT-alan opintoja tai koodaamista, vaan todennäköisesti käyttäytymistieteet, pedagogiikka ja teologia tulevat viemään minut pidemmälle ja tekemään minusta entistä paremman myyjän. Entisajan sotapäällikön oppeja mukaillen: ”Taistele sotia jotka voit voittaa”.

Lue Osaamisen vallankumous -raportti

Manpower-oppimishalun-kartoittaminen-rekryprosessin-aikana-GRAAFI_31102019

 

Lue lisää aiheesta

Oppimiskykyisen työnhakijan rekrytointi – Kysy nämä kysymykset!

Näin tekoäly muuttaa rekrytointia nyt ja tulevaisuudessa, Oikotien Joonas Pihlajamaan blogikirjoitus 

Osaaminen määrittää yrityksesi kilpailukyvyn - miten varmistat tulevaisuuden?

Vieraskynä: Hakijan motivaation selvittäminen rekrytointitilanteessa

Pärjääkö tekoäly sukupuoli-sensitiivisessä rekrytoinnissa vai valitseeko se ”kivan kaverin”?


Tapani Aittoniemi | Senior Research Consultant

Tapani Aittoniemi | Senior Research Consultant

tapani.aittoniemi@manpowergroup.fi

Keskustellaan somessa:

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.