Forbesin mukaan sitoutumattomat työntekijät saavat Yhdysvalloissa aikaan 600 miljardin dollarin tulonmenetykset yrityksille. Millä tämä korjataan? Empatialla.

Empatia tuo tulosta

Careerbuilderin mukaan työelämän tärkein trendi on palkata tunneälytaitoisia työntekijöitä. Eräässä toisessa henkilöstötutkimuksessa johtopäätös on, että tunnustus ja palkkiot sekä ylin johto vaikuttavat eniten työntekijöiden sitoutumiseen. Nämä vaatimukset toteutuvat empaattisella johtamistavalla. Työntekijöiden sitouttaminen ja motivointi on yksi tärkeimmistä asioista modernissa työelämässä, jossa arvostetaan elämyksiä. Kilpailu parhaista tekijöistä on kovaa, ja rahalla sitä ei voiteta. Työnantajamielikuvan on oltava vahva ja houkutteleva. Tähän kannattaa panostaa, sillä ihmiset ratkaisevat tuloksen.

Empatia olisi nostettava tunnusluvuksi

Empatia on valuuttaa. Vaikka se on ns. pehmeä taito, sen tulokset näkyvät pitkällä tähtäimellä yhtä selvästi liiketuloksessa kuin muiden, perinteisten tekijöiden vaikutukset.

Viisaat johtajat tekevät empatiasta arvon yritykselleen. Tämän vuoksi kansainvälisten jättiyritysten johtajat ovat ottaneet sen osaksi johtamisstrategiaansa. Yksi esimerkki on Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella. Kirjassaan ”Hit Refresh” hän kertoi hauskan esimerkin, kuinka sai kantapään kautta huomata ensimmäisessä työhaastattelussaan Microsoftille, että empatiaa arvostetaan.

“Tapasin haastattelijani Richard Taitin, ja hänellä oli minulle kysymys. ”Kuvittele, että näet itkevän vauvan makaavan maassa. Mitä teet?” Minun vastaukseni oli: ”Soitan hätänumeroon.” Richard käveli kanssani ulos toimistostaan, laittoi kätensä olkapäälleni ja sanoi: ”Taidat tarvita vähän lisää empatiakykyä. Jos näet vauvan itkevän maassa, menet ja otat vauvan syliin.”

Teknologia lisää empatian tarvetta

Edellinen esimerkki kuvastaa hyvin sitä, kuinka teknologian muuttuessa ja tekoälyn vallatessa alaa tarpeemme inhimilliseen kanssakäymiseen säilyy. Enemmän kuin koskaan tarvitsemme nyt kykyä kohdata toinen ihminen. Tekoäly ei tule koskaan kohoamaan ajattelun yläpuolelle, ei ainakaan kokonaisvaltaisessa merkityksessä, sanoo muun muassa aivotutkija ja biokemisti Henning Beck.

Empatian hyödyt yritykselle ovat moninaiset. Neljänä tärkeimpänä seikkana voi mainita brändin vahvistumisen, asiakas- ja työtyytyväisyyden lisääntymisen sekä kasvaneen liikevoiton. Korn Ferryn julkaisema tutkimus ”The Power of EI: soft skills the sharpest leaders use” kertoo, että tunneälytaidot, kuten empatia, vaikuttavat moninkertaisesti johtajan performanssiin. Empaattinen johtaja pystyy vastaamaan modernin bisneksen ydintarpeisiin: työntekijöihin, jotka haluavat sitoutua ja motivoitua sekä työnhakijoihin, jotka etsivät houkuttelevaa ja turvallista työnantajaa.

Empatia vaatii altistumista

Empatia vaatii rohkeutta. On rohkeaa johtaa mentorin eikä diktaattorin tavoin, sillä se tarkoittaa, että on itse alttiimpi kritiikille ja joutuu ottamaan vastuun omista teoistaan. Empatiakykyinen johtaja on kaukana heikosta – ja lunastaa todellisen johtaja-asemansa juuri empatiakykynsä ansiosta. Tämä näkyy viimeistään henkilöstön vaihtuvuus- ja työtyytyväisyystuloksia analysoidessa. Empaattinen johtaja pystyy olemaan tasapuolinen, rohkaisemaan työntekijöitä heidän omista lähtökohdistaan, antamaan vapautta sekä vaatimaan vastuutta. Hän on myös valmis vaihtamaan omaa mielipidettään ja ennen kaikkea antamaan aikaansa ja kuuntelemaan työntekijöitään. Näillä ja lukuisilla muilla empatian keinoilla saavutetaan enemmän, olipa kyse tuottavuudesta, motivaatiosta, innovaatioista tai työnantajamielikuvasta.

Viime keväänä suuren teknologiayrityksen globaali organisaatio lakkautettiin, ja lukuisat ihmiset menettivät työpaikkansa, myös muutama suomalainen. Organisaation vetäjä sai eropaketin ja hänen työvelvoitteensa päättyi välittömästi, vaikka osa ihmisistä jatkaisi organisaation palveluksessa vielä kuukausia, paikallisista työehtosopimuksista riippuen. Mitä tämä johtaja teki? Sen sijaan että hän olisi nauttinut maksetusta vapaa-ajasta, vetänyt henkeä ennen siirtymistä uusiin haasteisiin ja vaikka viettänyt aikaa rakastamansa purjehdusharrastuksen parissa, hän ilmoitti organisaation jäsenille olevansa käytettävissä. Hän kertoi, että käyttäisi seuraavat kuukaudet edesauttaakseen organisaationsa jäsenten työllistymistä. Tämä saattoi tarkoittaa esimerkiksi suosituksia, sparrausta tai vaikkapa mentorointia, yksilöllisesti kunkin henkilön tarpeen mukaan. Tämä hieno esimerkki kertoo empaattisen johtajuuden vallasta; kuinka todellinen johtaja näkee velvollisuudekseen auttaa tiimiään menestymään ja kuinka kontrolloinnin sijasta fokuksessa on valmennus ja tuki. 

Tulevaisuuden johtajan tärkein taito on kuunnella henkilöstöä ja ymmärtää ne rajattomat mahdollisuudet, joka työyhteisön on mahdollista saavuttaa, kun yksilöiden potentiaalille annetaan tilaa toteutua. Työn ytimessä on aina toisen ihmisen tarve.

Jos johtamisen uudet vaatimukset kiinnostavat, lataa lisälukemista tästä:

Johtoportaasta kohti digiporrasta

Lue lisää aiheesta

Johtaminen C-tasolta D-tasolle: vaihdetaanko “vanhat” johtajat diginatiiveihin?

Kuuntelemisen taito – työhaastattelijan tärkein työkalu 


Niina Majaniemi | MBA, Franchise Community Manager, M Room

Niina Majaniemi | MBA, Franchise Community Manager, M Room

Keskustellaan somessa:

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.