”Otetaan muutama kesähessu” tarkoittaa käytännössä tarkkaan aikataulutettua rekrytointiprojektia. Oletteko jo suunnitelleet omanne?

Kesätyö on monille se ensimmäinen kosketus työelämään. Nuoret saavat arvokasta osaamista työelämästä ja uusia näkökulmia. He saattavat löytää tulevaisuuden alansa ja polkunsa juuri kesätöiden kautta. He ovat myös niitä mahtavia nuoria, jotka mahdollistavat monien pysyvään henkilökuntaan kuuluvien työntekijöiden kesälomat. Monesti kesätyöntekijät ovat erittäin motivoituneita ja nappaavat samalla jo seuraavan kesän työpaikan. Osa jopa jää heti kesän jälkeen työntekijäksi organisaatioon.

 

Kesätyöntekijöiden rekrytointi tuo valoa pimeään

Marraskuu on vuoden pimeintä aikaa ja seuraavaan kesään tuntuu olevan ikuisuus aikaa. Mutta juuri silloin päiviin tuo valoa seuraavien kesärekrytointien suunnittelu! 

Onnistunut kesätyökokemus starttaa hyvästä rekrytoinnin suunnittelusta ja päättyy molemminpuolisiin kiitoksiin, kun arki lomakauden jälkeen pyörähtää käyntiin. Hienosti meni – tapaamisiin ensi kesänä.

Jotta organisaatiossa saadaan aikaan onnistuneita kokemuksia, suunnittelu on syytä aloittaa nyt. Ensin on hyvä katsoa taaksepäin mennyttä kesää. Missä onnistuimme ja mitä voisimme tehdä paremmin? Minkälaisen kokemuksen tarjosimme kesätyöntekijöillemme? Mitä palautetta saimme? Kenet haluamme töihin myös ensi kesänä ja miten varmistamme tämän toteutumisen? Mitkä ovat kesärekrytointimme tavoitteet ja onnistumisen mittarit?

Monessa yrityksessä kesärekrytointi on varsin mieluinen projekti. Se tuo vaihtelua arkeen ja siinä on tietty positiivinen sävy. Jääkö se kuitenkin ”oikeiden” töiden jalkoihin? Ehditäänkö siihen panostaa kunnolla? Käynnistetäänkö projekti innosta puhkuen, mutta tingitäänkö arjen kiireessä juuri kesärekrytoinnista?

 

Tunne kohderyhmäsi – ja katso peiliin

Vaikka kesätöissä työnkuva voi joissain tapauksissa olla yksikertaiseksi supistettua lomatuurausta, itse rekrytointi ei ole yhtään sen ”helpompi nakki” kuin muutkaan rekrytoinnit. Volyymi ja tiiviiseen ajanjaksoon keskittyvä projekti tuovat oman haasteensa, mutta lisäksi on syytä huomioida nuorten kohderyhmän hakijakäyttäytyminen modernissa maailmassa, hakijakokemusta unohtamatta!

Jos tunnistat yrityksessäsi sorruttavan johonkin näistä alla olevista ”no mut nehän on nuoria” -ajatuksista, pysähdy!

  • Kesätyön markkinointi: ”Kaikkihan tarvii kesätöitä – kyllä ne nuoret itse kysyy ja etsii.”
  • Kesätyön hakeminen: ”Nehän on diginatiiveja – kyllähän ne saa lähetettyä hakemuksen, vaikka rekryjärjestelmän hakulomake välillä vähän jumittaakin.”
  • Kesärekryyn sitoutuminen: ”Nehän on nuoria ilman työkokemusta – ei kai haastatteluihin nyt tarvitse niin valmistautua?”
  • Vastavuoroisuus rekrytoinnissa: ”Eihän niitä meidän yritys kiinnosta – ne haluaa vaan taskurahaa kesää varten.”
  • Hakijaviestintä: ”Nehän hakee niin montaa eri kesätyötä, että ei ne varmaan edes huomaa, ettei me viestitä mitään.”

 

Onnistuminen vaatii toimivaa rekrymarkkinointia

Oletko ottanut huomioon monikanavaisen rekrymarkkinoinnin? Kesätyöntekijöiden houkuttelu alkaa useimmiten kampanjalla, jossa tarvitset vetoavan viestin kohdennettuna oikeille kohderyhmille kustannustehokkaissa kanavissa. Rekrymarkkinointia on syytä tehdä myös työnantajakuvallisista syistä – vaikka olisitkin varma, että hakijoita riittää valittavaksi asti. Perinteisten kanavien lisäksi mietit varmasti sosiaalisen median hyödynnettävyyttä, oppilaitosyhteistyötä ja erilaisia rekrytapahtumia.

Pohdi myös rohkeasti uusia elementtejä, kuten työpersoonallisuusarviointia osana hakuprosessia, rekrytoinnin pelillistämistä, videohakemuksia taikka matalan kynnyksen haastattelutapahtumia. Muista, että monikanavaisuus ei tarkoita ”paljon kaikkea”. Pidä aina mielessä kohdennus ja tee tarkka suunnitelma juuri oman kohderyhmäsi tavoittamiseksi.

 

Ensikosketus työelämään

Esihenkilön rooli korostuu heti kättelyssä, ja koko työyhteisön tuki ja läsnäolo työsuhteen aikana on erittäin tärkeää. Ensimmäiset päivät ja perehdytys ovat kokemattomalle kesätyöntekijälle erityisen merkityksellisiä. On hyvä lähteä liikkeelle työpaikan pelisäännöistä ja opastaa nuorta työelämän perusteissa. Myös niissä, joita pidämme itsestäänselvyyksinä. Me vuosia jo työelämässä olevat näytämme tietysti esimerkkiä yksinkertaisissakin asioissa – tervehtimisestä kehumiseen ja aina kahvikoneen siivoamiseen asti.

Ja muista, että kesätyö on monelle nuorelle ensikosketus työelämään. Siksi nuori arvostaa taatusti reilua ja hyvässä hengessä annettua palautetta rekrytointiprosessin aikana, vaikka ei tulisikaan valituksi.

 

Jos kaipaat apua kesärekrytointien tekemisessä:

 

Lue lisää projektirekrytointipalvelusta


 

Lue lisää aiheesta

5 vinkkiä rekrytointimarkkinointiin »

Perehdytys osana rekrytointia »


Katri Kupari I ManpowerGroup Solutions Oy

Katri Kupari I ManpowerGroup Solutions Oy

Tilaa sisällöt sähköpostiisi!

Täytä sähköpostiosoitteesi oheiseen lomakkeeseen - saat artikkelit ja muut hyödylliset sisällöt niiden ilmestyttyä suoraan sähköpostiisi!

Toivomme, että saat tietopankistamme eväitä omassa työssäsi kehittymiseen ja menestymiseen. Voit tietenkin halutessasi lopettaa tilauksen milloin vain, yhdellä klikkauksella.

Mukavia ja oivaltavia lukuhetkiä.